Konepyöräilijät

Konepyöräilijät on Oulun yliopistossa opiskelevien ja opiskelleiden kaksipyöräisiin moottoroituihin kulkineisiin eli moottoripyöriin keskittynyt enimmäkseen valmistuneista koostuva ryhmittymä. Tarkoituksenamme on järjestää mukavaa ajanviettoa moottoripyöräilystä kiinnostuneiden konetekniikan alan ihmisten hyvässä seurassa jopa myös silloin kun teekkarielämä on jo jäänyt taaksepäin.

Konepyöräilijöiden ensimmäiset dokumentoidut kokoontumiset ovat olleet 90-luvun alkuhämärissä ja vuosittainen pääkokoontumisemme on yleensä kesäkuun alussa. Kokoontumiseen kuuluu yleensä myös vierailu kiinnostavaksi nähtyyn alan yritykseen. Lisäksi tapana on myös morjestaa muita vuosittain Helsingin MP-messuilla alkuvuodesta. Tapahtumissa on oiva paikka tavata ja tutustua moneen eri vuosikurssilta olevaan moottoripyöräilystä kiinnostuneeseen samanhenkiseen koneteekkariin, diplomi-insinööriin tai jopa konetekniikan tohtoriin!

Lista pääsyvaatimuksista on seuraava

- Opiskeluoikeus Oulun yliopiston konetekniikan osastolle.
- Omistuksessa vähintään yksi moottoripyörä

Opiskeluoikeuden ei tarvitse olla enää voimassa jotta mukaan pääsee. Mikäli toimintaan on kiinnostusta niin lähetä rohkeasti postia osoitteeseen konepyorailijat ät palkki.oulu.fi. Erityisesti tulevan vuoden kesäkuun kokoontumiseen ovat aina kaikki jäsenyysehdot täyttävät enemmän kuin tervetulleita! Tarkempia tietoja tästä saa sähköpostin kautta Tuulilta ja Tuomakselta.

Tuuli Silomaa, puheenjohtaja

Tuomas Takkinen, sihteeri

konepyorailijat ät palkki.oulu.fi




Konepyöräilijöiden kokoontuminen kesällä 2018 Kuopiossa